Sumuttimien myynti Keski-Euroopan malliin

Ajankohtaiset aiheet ja miten päästään loistokkaan JV -työn alkuun.

Sumuttimien myynti Keski-Euroopan malliin

ViestiKirjoittaja jakelaho » Su Joulu 30, 2007 15:43

Eräs asiakkaani kertoi tässä syksyllä, että Saksasta voi ostaa sumuttimia kuka vaan ja heidänkin perhe on tuonut Suomeen sieltä sellaisia…


Kun nyt sitten satuin käymään Saksassa, täytyihän asiasta ottaa selvää! Esimerkiksi Frankfurtissa ihan keskustassa ostoskadulla oli sekatavaraliike, jossa sumuttimet nököttivät näyteikkunassa rivissä pehmohylkeiden vieressä. Ylinnä olivat merkkaavat värisumuttimet, seuraavaksi CS ja alimpana OC. Hinnat olivat kahdeksan ja vajaan kahdentoista euron välissä, joten hintakaan ei ollut paha. Myyjä ei tuntunut tietävän niistä mitään, tai ei ainakaan suostunut aloittamaan pitempää jutustelua englanniksi. Sen sijaan sumuttimet sai käteen nähtäviksi ja hän vain kohautti harteitaan sanoessani etten osta vielä ja laittoi ne takaisin hyllyyn.

En kuitenkaan kehdannut alkaa sisällä kuvaamaan, vaan kaivoin puhelimen esiin vasta pihalla ja otin kuvat ikkunan läpi - siksi(kin) heikkolaatuisia... :( Mutta saahan noista kuitenkin selvää.


Kuva

Kuva
jakelaho
 
Viestit: 47
Liittynyt: Pe Loka 13, 2006 16:35
Paikkakunta: PKS

ViestiKirjoittaja redman » Su Joulu 30, 2007 17:30

Näinhän se on ollut jo pitkään. Tosin 18 v täyttäneille lupavapaita Saksassa on vain sumuttimet, jotka on tarkoitettu eläinten (koirat) karkottamiseen. Purkeissa lukee "tierabwehrspray". Tehoaineet on kyllä samoja (OC tai CS) ja purkkikin ihan sama kuin työkäyttöön tarkoitetuissa sumuttimissa.

Jos sumuttimen ulkomailta ostaa ja tuo Suomeen, niin on ainakin lentomatkalla aikamoinen riski jäädä kiinni, kun sumuttimet (tehoaineet) näkyy ruuman ja koneeseen menevän käsimatkatavaran läpivalaisulaitteissa selkeästi. Sen jälkeen ei sitten varmaan tarvitse vähään aikaan kaasu- ja aselupia paikallispoliisilta kysellä...
redman
 
Viestit: 65
Liittynyt: Ma Syys 11, 2006 10:23

Re: Sumuttimien myynti Keski-Euroopan malliin

ViestiKirjoittaja redman » Su Joulu 30, 2007 17:36

... sumuttimet nököttivät näyteikkunassa rivissä pehmohylkeiden vieressä


Voihan se olla että ne pehmohylkeetkin oli teleskooppipatukoita 8)
redman
 
Viestit: 65
Liittynyt: Ma Syys 11, 2006 10:23


Paluu Ajankohtaista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron